LeKi-futis - Valo 6-4 (4-0)
26.4.2015 | Tampereen Vitonen | Sääksjärven Hornankattila, Lempäälä
Perinteinen kymmenen maalin peli
LeKi ja Valo pelasivat sunnuntaina Tampereen Vitosen toisella kierroksella maalirikkaan ottelun, joka päättyi lopulta Lekin 6-4 voittoon. Lempääläläiset olivat ottelun alkupuolella selkeästi parempi joukkue, ja 45 minuutin jälkeiset 4-0 lukemat kertovat puoliajasta kaiken oleellisen.
Toiselle puoliajalle tultiin huonolla asenteella ja Valo rokotti tästä heti kaventamalla lukemiksi 4-1. Tämän jälkeen kotijoukkue hieman ryhdistäytyi; Samu Nevala ja Ville Viitaharju viimeistelivät hattutemppunsa ja lukemat vaikuttivat selviltä. Valo oli kuitenkin eri mieltä ja nousi vielä kahden maalin päähän LeKi puolustuksen sekoillessa kerta toisensa jälkeen
Lopun löysäily jätti ottelusta hieman huonon jälkimaun, mutta tärkein, eli kolme sarjapistettä, jäi kuitenkin ansaitusti Lempäälään. Erityismaininnan ottelussa ansaitsee Sampo "Pukkilan Messi" Clewer, joka omien sanojensa mukaan oli osallisena jokaisessa LeKin maalissa vähintään henkisellä tasolla.
Maalit:
1-0 Samu Nevala (Abdulla Al-barkat)
2-0 Ville Viitaharju (Johannes Lintula)
3-0 Samu Nevala
4-0 Ville Viitaharju
4-1 Valo
5-1 Samu Nevala
5-2 Valo
6-2 Ville Viitaharju
6-3 Valo
6-4 Valo
Ottelun LeKi-peukut:


