HST - LeKi-futis 3-0 (2-0)

25.10.2015 | Tampereen Vitonen | Hervanta

 

Sarjapelit pakettiin


LeKi ja HST kohtasivat Hervannan Ahvenisjärvellä syyskuun viimeisenä perjantaina. Ottelussa oli HST:llä panoksena sarjan kakkospaikka, mutta suurempaan kiimaan tämä ei kumpaakaan joukkuetta sytyttänyt. HST oli kääntänyt kokoonpanonsa ylösalaisin (topparit hyökkääjinä/hyökkääjät toppareina) ja LeKi oli muuten vaan kääntänyt pelihalut nollille. HST iski noin 10 sekunnin pelin jälkeen ensimmäisestä hyökkäyksestä ja ottelu olisi voitu hyvin päättää tuohon maaliin.

Peli pelattiin kuitenkin koleasta ja sateisesta säästä huolimatta loppuun ja HST voitti ansaitusti 3-0. LeKi kolautteli pari kertaa maalipuita ja loi muutamia hyviä tekopaikkoja, mutta peliesityksestä paistoi jo ensi perjantain Piirinmestaruusfinaalin odotus. Sarjanousun käytännössä varmistanutta 14-0 TahVe-voittoa seuranneet kolme peliä ovat olleet LeKiltä heikkoja, ja mikäli ensi perjantaina halutaan huuhtoa kultaa, on pelin palattava takaisin uomiinsa. Luotto omiin kykyihin on Lempäälässä edelleen tapissa ja finaalissa Tehtaan kentälle marssitetaan varmasti nälkäinen joukkue, joka hamuaa hyvälle kaudelle arvoistansa päätöstä.

 

PIIRICUP/PIIRINMESTARUUSFINAALI:

__________________________________


LeKi-futis - JanPA

__________________________________

 

Perjantaina 2.10 klo 18.30 Tehtaan kenttä, Valkeakoski

 

Maalit:

1-0 HST
2-0 HST
3-0 HST