LeKi-futis - HJS Akatemia 2-9 (0-8)

11.4.2016 | Tampereen Nelonen | Sääksjärven Hornankattila, Lempäälä

 

LeKi-futis komeaan voittoon 2. puoliajalla


LeKi avasi kautensa komeasti voittamalla Tampereen Nelosen ennakkosuosikkina pidetyn HJS Akatemian toisella puoliajalla 2-1. LeKi puolusti kurinalaisesti ja iski harvalukuisista paikoistaan maalit kovalla prosentilla. Ensimmäisestä vastasi yllättäen vasemman pakin tontilla operoinut Sampo "Pukkilan Uronen" Clewer henkelarssonmaisella hyppypuskulla. Toisen tinttasi sisään Samu Nevala näppärällä puolivolleylla boksin ulkopuolelta.

Hieman harmillisesti lempääläläiset kuitenkin unohtivat tulla kokonaan kentälle ensimmäisellä puolikkaalla ja HJS sai takoa karut 0-8 lukemat taululle kenekään estelemättä. Näin kolme sarjapistettä matkasti tällä kertaa Hämeenlinnaan. Kauden avauspeli toimineekin LeKille erittäin hyvänä muistutuksena ensi lauantain Regions Cupin ottelua varten, että kentälle kannattaa saapua ajoissa.

Kokonaisuutena voidaan todeta, että LeKin tarjoamasta erittäin heikosta vastuksesta huolimatta, HJS vaikutti selkeältä suosikilta tämän kauden Nelosen voittokamppailuun. Pallo liikkui nätisti, viimeistely oli tehokasta ja heikkoja lenkkejä ei ollut.

 

LeKin maalit:

Sampo Clewer (Ville Heinonen)

Samu Nevala 

Ottelun LeKi-peukut:

Rise